Nuoret maksavat tulevaisuuden Suomen, mutta heidän näkökulmansa ohitetaan
Viime kuukausina on käyty kovaa keskustelua monista relevanteista ja tärkeistä aiheista, kuten perustulosta, työnteosta, aktiivimallin oikeudenmukaisuudesta, ilmastopolitiikasta, perhepolitiikasta, syrjäytymisestä, turvallisuudesta ja niin edelleen. Ikäihmiset ja työttömät ovat nousseet väestöryhminä todella vahvasti esille. Yksi mikä tuntuu jääneen selvästi paitsioon ainakin minun mielestäni ovat nuoret. Nuorilla en tarkoita pelkästään teini-ikäisiä, vaan myös nuoria aikuisia, nuoria lapsiperheitä. Tavallisia suomalaisia työssä käyviä, jotka tätä maata kantavat ja kasvattavat. Mitä kaikki julkisuudessa annetut lupaukset ja ehdotukset lopulta tarkoittavat heidän näkökulmastaan ja heidän tilipussissaan?
Eduskuntavaalien lähestyessä julkisessa keskustelussa on alettu kiihdyttää ja lupailla “eläkesatasia” sun muita etuuksia tietyille ikäryhmille. On tärkeää, että erityisesti heikompiosaisista pidetään huoli ja yhteiskuntaa pyritään kehittämään entistä oikeudenmukaisemmaksi, mutta ovatko lupailijat miettineet tarkasti ja laaja-alaisesti näiden lupausten hintaa nuorille ja nuorille aikuisille, niille tavallisille työssäkäyville vanhemmille, joihin tämän maan tulevaisuus perustuu? Juhlapuheissa korostetaan, kuinka nuorten ääntä halutaan kuuluviin, nuoria ehdolle vaaleihin ja kuinka maata pyritään kehittämään niin, että myös nuorilla olisi täällä hyvä olla, elää, opiskella, harrastaa, yrittää ja tehdä työtä. Käytännössä kuitenkin tuntuu, ettei juuri muuta tehdä, kuin käydä nuorten taskulla. Onhan se selvää, ettei nuorten asiaa samalla tapaa ajeta, kun nuoria niin vähän päätöksenteossa on, heihin ehkä suhtaudutaan kevyesti, he ovat pienempi väestöryhmä ja heitä ei piikkipaikoille vielä samalla tapaa äänestetä. On helppo lupailla asioita tässä ja nyt, kun hintaa maksavat tulevaisuudessa ne yhä vain pienenevät ikäryhmät, joiden työtaakka kasvaa ja näillä näkymin myös verokuorma (eläkevakuutusmaksuista lähtien).
Miksi tässä maassa kannattaisi enää synnyttää lapsia, opiskella korkealle, työllistyä tai perustaa oma yritys, kun monien lupausten perusteella siitä tulisi entistä kannattamattomampaa? Työttömien ja ikäihmisten ääniä kosiskellaan, mutta kuka edistää nuorten ja nuorten aikuisten sekä lapsiperheiden asemaa ja toiveita? Minä haluan keskittää huomion myös heihin ja peräänkuulutan poliitikoilta ja julkiselta keskustelulta vastuullisuutta. He ovat niitä, jotka maksavat hinnan tulevaisuuden yhteiskunnastamme ja heidän vastuunsa on oleva nykyistä paljon suurempi. He ovat samalla kuitenkin niitä, jotka eivät niin pidä ääntä itsestään.
Koen vastuuttomaksi lupaukset, joilla kosiskellaan tiettyjä väestöryhmiä hintavilla eduilla, pyllistämällä samalla muiden väestöryhmien suuntaan. Minusta meidän olisi aika päästä vastuuttomasta vaalikarnevaalista vastuulliseen politiikkaan ja kattaviin vaikutusarviointeihin myös vaalikampanjoinnin aikana. Haluaisin, että tavoitteenamme olisi edistää yhteiskunnan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tehdä kestäviä muutoksia toimintatapoihin ja rakenteisiin. Muutoksia, jotka voivat olla kipeitäkin, mutta kantavat. “Eläkesataset” eivät sellaisia ole. Voimme huolehtia ikäihmisistä ja syrjäytyneistä inhimillisesti panostamalla esimerkiksi erilaisiin yhteiskunnan tukemiin hyvinvointipalveluihin ja ennaltaehkäisevään hoitoon. Tästä olen hieman jo kirjoittanut toisessa blogitekstissäni. Se on järkevää ja kestävää politiikkaa, joka voi lisätä kustannuksia kaaren alkuvaiheessa, mutta vähentää loppuvaiheessa ja ennen kaikkea lisää hyvinvointia ja ihmisten aktiivisuutta. Vastuuttomien lupausten antaminen ja mahdollisesti niiden kariutuminen heti ensimmäisissä budjettineuvotteluissa vain ärsyttää äänestäjiä. Ei ihmekään, ettei poliitikkoihin luoteta.
Missä on työnteon arvostus suomalaisessa yhteiskunnassa? Robotiikka tulee mullistamaan työelämää, mutta se on enemmän seuraavien eduskuntavaalien kärkiaiheita, johon myös allekirjoittanut mielellään ottaa vielä kantaa. Perustulon vaatiminen ja aktiivimallin parjaaminen ovat kuranttia yhteiskunnallista keskustelua, mutta näissäkin keskusteluissa painopiste on siinä, että rahaa pitäisi saada täysin vastikkeetta (olkoonkin, että perustulon ajatus tukijärjestelmän yksinkertaistamisesta ja inhimillistämisestä on erittäin tervetullut). Se ei ole nuoren ja nuoren aikuisen näkökulmasta kovin kestävää politiikkaa, koska hehän sitä hintaa lopulta maksavat työnteollaan ja muulla tuottavuudellaan. Esimerkiksi aktiivimalli edellyttää 18 tuntia palkkatyötä 3kk aikana tai viittä päivää TE-toimiston työllistymistä edistävissä palveluissa, joka voi olla esimerkiksi omaehtoista opiskelua. Ymmärrän täysin sen, että maantieteellisestä näkökulmasta tilanne ei ole täysin tasa-arvoinen kaikkialla esimerkiksi työpaikkojen tai TE-palveluiden saatavuuden suhteen, mutta en usko siihen, että ehtojen täyttäminen olisi mahdotonta ja kolmikantaisella kehitystyöllä järjestelmää voidaan parantaa. Ei se täydellinen ole. Aktiivimallin perusidea on minusta täysin looginen. Jotain on tehtävä sen eteen, että rahaa saa. Niin se työssäkäyvilläkin on eikä se aina kivaa ole heistäkään.
Nyt moni tietenkin haukkuu meikäläisen pystyyn vanhuksia ja työttömiä syrjivänä raakalaisena. Siitä ei todellakaan ole kyse. Ne, jotka minut tuntevat tietävät, että haluan kaikista pidettävän huolta. On kuitenkin täysin selvää, että jos haluamme meillä olevan tulevaisuudessakin suomalaisen yhteiskunnan, jossa pyrkiä huolehtimaan kaikista parhaansa mukaan, on järjestelmän oltava kestävä ja työn arvostuksen keskiössä, ei vastikkeettoman taloudellisen tuen. Työttömäksi jääneellä ei enää vain voi olla samanlaisia etuuksia kuin kultaisella “kasarilla.” Nykynuoretkin joutuvat tekemään töitä ainakin 70-vuotiaiksi, vaikka kaikki eivät varmasti elä jatkossakaan terveinä 90-vuotiaiksi.
Jos huomiomme kiinnittyy vain siihen, mitä kaikkea yhteiskunnan pitää maksaa ja tarjota vastikkeetta ja mitä kaikkea työssäkäyvien ja valtion pitää kustantaa, olemme erittäin vahingollisella polulla, joka ajaa Suomen pisteeseen, jossa epätasa-arvo, epäoikeudenmukaisuus ja leipäjonot lopulta “kukkivat” paljon nykyistä vahvemmin. Suomalainen yhteiskunta on reilu nykyisille ja tuleville nuorille vain, kun työtä arvostetaan ja sitä kannattaa oikeasti tehdä.
Vaadin, että nuorten ja nuorten aikuisten sekä lapsiperheiden näkökulma otetaan tosissaan ja vahvasti osaksi kevään vaalikeskustelua.
Vaalien lähestyessä sympaalit ja vaskikellot alkavat soimaan, mutta ilman tekoja sanat ovat vai kumisevaa meteliä.
Ilmoita asiaton viesti
> Nuoret maksavat tulevaisuuden Suomen, mutta heidän näkökulmansa ohitetaan
ooo
Me vanhemmat maksoimme työllämme sen että maan kivijalka on kunnossa ja jonka päälle on hyvä rakentaa lisää.
Miten nuoret voitaisiin ohittaa, heillehän tämä kaikki jää.
¨¨¨¨¨¨
Miten saataisiin kadehtiminen, riitely ja mm lakot loppumaan.
Katseet kääntyvät nuoriin.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhemmat ikäpolvet ovat rakentaneet Suomea ilman muuta. Sitä ei pidä väheksyä Kirjoituksen näkökulma ei ole väheksyä tätä, vaan muistuttaa myös nuorten tulevaisuuden turvaamisesta ja heidän kuulemisestaan. Nyt ääneen ovat päässeet lähes kaikki muut väestöryhmät. On vaikeaa rakentaa nuorten ja nuorille kestävää huomista, jos vähäiset resurssit sijoitetaan ajattelemattomasti ja ilman pitkäjänteistä harkintaa. Vastakkainasettelusta on luovuttava ja nimenomaan riitelystä ja lakkoilustakin päästävä sovinnolliseen ja rakentavaan yhteistyöhön.
Ilmoita asiaton viesti