Oravanpyörä joka estää Suomea tekemästä oikein

Suomen poliittista kulttuuria, yhteiskuntakeskustelua ja uutisointia vaivaa perustavaa laatua oleva ongelma, joka estää kestävien päätösten ja uudistusten tekemisen. Rahaa on entistä rajallisemmin, mutta akuutteja menotarpeita nousee esiin säännöllisesti. Poliitikon osa ei ole kiitollinen, kun tehtävänä on niukkuuden jakaminen ja asioiden arvottaminen, josta saa taatusti niskaansa myös paljon lokaa. Osan ansaitusti, osaa ei niinkään. Toki on tunnustettava, että osa poliitikoista möhlii täysin omaa syytään toimimalla vastoin edustuksellisen demokratian arvoja. Miten Suomi voisi tällaisessa tilanteessa pitää yhtä?

Elämme oravanpyörässä, jossa eduskuntavaaliehdokkaat sekä poliitikot eivät uskalla esittää tarvittavia säästöjä ja uudistuksia. Tämä tapahtuu poliittisten irtopisteiden toivossa ja koska kaikki muut poliitikot sekä ehdokkaat eivät niin tee. Säästöjä tai uudistuksia talouden tasapainottamiseksi esittävä henkilö tekisi itsestään helpon maalitaulun ja näyttäytyisi herkästi tunteettomana, vaikka siitä harvoin on kyse.

Media puolestaan uutisoi usein kärjistäen ja yksinkertaistaen, koska se myy. Äänestäjät äänestävät mieluummin sitä, joka esittää vain lisää rahaa säästöjen sijaan riippumatta siitä, kuinka alijäämäiseksi valtion budjetti ehdotusten pohjalta muodostuisi. Sehän ei ole tietenkään äänestäjien itsensä vastuulla. Vaalikoneetkin on rakennettu niin, että talouteen vastuullisesti suhtautuva ehdokas näyttäytyy niissä hyvin herkästi huonommassa valossa. Tällainen oravanpyörä johtaa kuuluisiin vaalilupauksiin, äänestäjien pettymiseen uudelleen ja uudelleen sekä kipeästi tarvittavien uudistusten siirtymiseen. Kysyn, kuinka kauan voimme jatkaa näin?

 

Muutos on mahdollinen vain koko yhteiskunnan tuella

Muutosta ei saada aikaiseksi ennen kuin kaikki puolueet ovat siihen valmiita, media alkaa tuottaa uutisia entistä enemmän moniulotteiset taustat ja faktat esille tuoden ja myös äänestäjät perehtyvät aikaisempaa tarkemmin realiteetteihin vaalilupausten takana. Hyvinvointiyhteiskuntamme perimmäiset arvovalinnat ovat äärimmäisen arvokkaita, mutta eivät valitettavasti enää kestävällä pohjalla. Nykymenolla “ajamme ojaan” väistämättä.

Fakta on, että yhteiskuntamme alati kasvava kuorma lepää entistä harvempien hartioilla. Väestö ikääntyy ja lapsia syntyy entistä vähemmän. Robotit eivät tule meitä noin vain pelastamaan. Kaiken kukkuraksi akuutteja rahoitustarpeita nousee julkisuuteen jopa viikottain ja pahimmissa tapauksissa joudumme todistamaan todella epäinhimillisiä tarinoita resurssipulan edessä. Kamalinta on, että epätoivo antaa sijaa ahneudelle ja katkeruudelle.

Entä sitten eläkejärjestelmämme kantokyky? Tilanne ei tällä hetkellä näytä huolestuttavalta, mutta muuttuu pitkällä tähtäimellä. Miten turvaamme myös nykyisten lastemme eläkepäivät sekä vanhuuden toimeentulon? Miten ylösalaisin olevaan väestörakenneyhtälöön yhdistetään esimerkiksi lupaukset vastikkeettomasta kansalaispalkasta? Miten rahoitamme miljardien korjausvelan, sosiaaliturvan tai koulutusjärjestelmän tarpeet tai esimerkiksi vanhustenhuollon hoitajamitoitusten toteutumisen mahdollisimman oikeudenmukaisesti?

Aina voidaan entisestään kasvattaa keskiluokan verotaakkaa. Siis myös niiden, jotka ovat kenties joutuneet nostamaan jopa 20 000 euroa opintolainaa (muista myöhemmistä lainoista puhumattakaan) ja opiskelleet toistakymmentä vuotta, päässeet vastuulliseen tehtävään, jossa tekevät päivittäin painavia päätöksiä virkavastuulla tai vastaavat jopa ihmishengistä. Minusta se ei ole oikeudenmukaista, kestävää saati kannusta kouluttautumiseen ja työntekoon. Siinä tilanteessa koulutukseen panostaminen on karrikoidusti lähes turhaa.

Kestävät ja reilut keinot lisätä tuloja ovat yleensä hitaita, joskin kantavat hedelmää pitkällä tähtäimellä. Ensisijaista kuitenkin on pyrkiä tekemään asioita täysin uudella tavalla, kustannustehokkaammin. Se vaatii uudenlaista poliittista kulttuuria ja yhtenäisyyttä niin puolueilta kuin koko kansakunnalta.

 

On aika uudenlaiselle politiikalle

Olen sitä mieltä, että säästöjen ei tarvitse automaattisesti tarkoittaa heikennyksiä, mutta olemme Suomessa siinä pisteessä, että myös saavutetuista eduista on oltava valmiita tinkimään ja tehtävä merkittäviä uudistuksia kokonaisiin instituutioihin, jotta kykenemme jatkossakin huolehtimaan heikoimmista, työnteko ja kouluttautuminen kannattaa, yritystä uskaltaa omalla riskillä pyörittää ja Suomi vielä kilpailukykyisenäkin säilyy. Samalla on sanottava ääneen, että ihmisten henkilökohtaista vastuuta itsestään sekä omista tietoisista valinnoistaan on kasvatettava ja työn arvostus palautettava, jotta turvaamme myös tulevaisuutemme ja sen että niistä, jotka apua oikeasti tarvitsevat, pidetään inhimillisesti huoli. Meillä jokaisella tulee olla velvollisuutemme suomalaista yhteiskuntaa ja kanssaeläjiämme kohtaan.

Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta valtuutuksen saaneiden poliitikkojen on sekin ”likainen työ” hartioillaan kannettava. Korostan uudelleen, että on korkea aika täysin uudenlaiselle politiikalle. Juustohöylien ja veronkorotusten aika on oltava ohi tai Suomi tukehduttaa itse oman menestyksensä ja hyvinvointimallinsa siinä vaiheessa, kun ei ole enää sellaista hiljaista keskiluokkaa, jota työnteko ja kouluttautuminen yhä motivoi ja joka riittää yhteiskunnan äärimmilleen kasvaneen kuorman kantamaan.

LaunoHaapamki
Hämeenlinna

Yhteisistä asioista kiinnostunut hallintotieteiden maisteri (pääaineena kunta- ja aluejohtaminen) ja strategiapäällikkö.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu